Hän toivoi ettei koskaan unohtaisi

ketään ei kuulemma enää rakastaisi

niin niin, mumisin vaan ja suljin oven hiljaa

 

pidin avainta itselläni liian pitkään

ikään kuin en olisi osannut luopua

antoi hänen kuvitella vaan niin

vaikka oikeasti teki mieli sotkea ja ryövätä

olla oikea paskiainen

mutta säilytin arvokkuuteni

vielä kun se oli mahdollista

 

hän nojailisi kaiteeseen

bongaisi autoja

hopeaista sellaista

katselisi vanhoja kuvia

säilyttäisi minua kirjastokortin takana

silittäisi antamaani paitaa

yhä uudelleen ja uudelleen

joisi vähän enemmän kuin ennen

ja syyttäisi vihdoin itseään

 

yrittäisi tavata uuden

mutta kun vertailukohteena on minä

onhan se tietysti hankalaa

(aistikaa sarkasmia)

ei löytäisi sopivaa siihen profiiliin

hetkiseksi hupia

ja lopulta haluaisi olla yksin

 

vuodet eivät olisi hänelle armollisia

selkä vaivaisi ja kasvot olisivat auringosta ahavoituneet

hampaita tippuisi kymmenen vuotta liian aikaisin

tukasta puhumattakaan

 

ja minä lukisin muistotilaisuudesta paikallislehdestä

luisevin sormin rivi riviltä

kyllä se olisit sinä

ei paikalle saapuisi kuin siskosi

joka ei minua enää tuntisi

heittäisin valkoisia liljoja mukaasi

 

koska ei

minuun ei enää sattuisi

ja ei

koskaan en antautunut

 

 

 

 

 

ja sinä saisit anteeksi