Hän toivoi ettei koskaan unohtaisi
ketään ei kuulemma enää rakastaisi
niin niin, mumisin vaan ja suljin oven hiljaa
pidin avainta itselläni liian pitkään
ikään kuin en olisi osannut luopua
antoi hänen kuvitella vaan niin
vaikka oikeasti teki mieli sotkea ja ryövätä
olla oikea paskiainen
mutta säilytin arvokkuuteni
vielä kun se oli mahdollista
hän nojailisi kaiteeseen
bongaisi autoja
hopeaista sellaista
katselisi vanhoja kuvia
säilyttäisi minua kirjastokortin takana
silittäisi antamaani paitaa
yhä uudelleen ja uudelleen
joisi vähän enemmän kuin ennen
ja syyttäisi vihdoin itseään
yrittäisi tavata uuden
mutta kun vertailukohteena on minä
onhan se tietysti hankalaa
(aistikaa sarkasmia)
ei löytäisi sopivaa siihen profiiliin
hetkiseksi hupia
ja lopulta haluaisi olla yksin
vuodet eivät olisi hänelle armollisia
selkä vaivaisi ja kasvot olisivat auringosta ahavoituneet
hampaita tippuisi kymmenen vuotta liian aikaisin
tukasta puhumattakaan
ja minä lukisin muistotilaisuudesta paikallislehdestä
luisevin sormin rivi riviltä
kyllä se olisit sinä
ei paikalle saapuisi kuin siskosi
joka ei minua enää tuntisi
heittäisin valkoisia liljoja mukaasi
koska ei
minuun ei enää sattuisi
ja ei
koskaan en antautunut
ja sinä saisit anteeksi
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.