En kestä enää kasvojasi junan ikkunassa

en enää yhtiäkään hyvästejä

sormiani lipumassa irti hihastasi

olen rakastunut osa-aikaisesti

enkä tiedä miten selvitä ensi viikonloppuun

vaikken ole yksin tässä

vanha ystäväni Ikävä laskee luisen kätensä olkapäälleni

junan kadotessa horisonttiin

 

en taida hallita enää näitä lankoja käsissäni

joka ikinen kerta kun luulen pystyväni tähän

löydän itseni halaamasta paitaasi sänkyni pohjalta sunnuntai-iltana

anna syy odottaa, kuiskaan pimeyteen

ja pelkkä tuoksusi antaa tuhat syytä,

yksi toinen toistaan merkityksellisempiä

 

maanantaina olen surkea

tiistaina vähän vähemmän

keskiviikkona lasken tunteja

torstaina minuutteja

 

ja olet siinä taas.