En kestä enää kasvojasi junan ikkunassa
en enää yhtiäkään hyvästejä
sormiani lipumassa irti hihastasi
olen rakastunut osa-aikaisesti
enkä tiedä miten selvitä ensi viikonloppuun
vaikken ole yksin tässä
vanha ystäväni Ikävä laskee luisen kätensä olkapäälleni
junan kadotessa horisonttiin
en taida hallita enää näitä lankoja käsissäni
joka ikinen kerta kun luulen pystyväni tähän
löydän itseni halaamasta paitaasi sänkyni pohjalta sunnuntai-iltana
anna syy odottaa, kuiskaan pimeyteen
ja pelkkä tuoksusi antaa tuhat syytä,
yksi toinen toistaan merkityksellisempiä
maanantaina olen surkea
tiistaina vähän vähemmän
keskiviikkona lasken tunteja
torstaina minuutteja
ja olet siinä taas.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.